Metsätieteiden opinnoissa voit erikoistua esimerkiksi metsien ekologiaan, aina maaperän toiminnasta ilmastovaikutuksiin saakka, liiketalouteen, markkinointiin ja johtamiseen, trooppisten metsien hoitoon, geoinformatiikkaan ja metsävarojen hallintaan, metsä- ja puuteknologiaan tai metsäeläintieteeseen. Opinnoissa pääset vaikuttamaan minkälaisen asiantuntijuuden ja urapolun haluat valinnoillasi luoda.
Metsätieteistä valmistuneet toimivat erilaisissa työtehtävissä kuten ympäristöasiantuntijana, liikkeenjohdon konsulttina, tehtaanjohtajana, tutkijana, toimittajana, teknisenä asiantuntijana, metsätietoasiantuntijana tai ylitarkastajana. Metsänhoitajan mediaanipalkka on reilu 4000 e/kk.
Opintojen teemoihin kuuluvat vahvasti esimerkiksi ilmastonmuutos, metsävarojen kestävä käyttö, metsäpolitiikka, biotalous sekä uusien teknologioiden hyödyntäminen ja digitalisaatio.
Metsätieteiden koulutusta tarjoavat Suomessa kaksi yliopistoa: Helsingin yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto. Molemmat yliopistot tekevät maailmalla arvostettua huippututkimusta ja niissä on hyvät mahdollisuudet jatkaa maisteriopintojen jälkeen tohtorikoulutukseen.
Nyt voit hakea molempiin yliopistoihin samalla pääsykokeella!
Helsingin yliopiston metsätieteiden laitos sijaitsee Helsingin Viikissä metsien ja peltojen kupeessa, kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta.
Lue lisää opiskelusta HelsingissäItä-Suomen yliopiston metsätieteiden osasto sijaitsee Joensuussa, aivan keskustan tuntumassa ja kaupungille voi poiketa kesken opiskelupäivänkin.
Lue lisää opiskelusta Joensuussa